Raapale kasvaa aikuiseksi

Totesin aiemmin vuoden 2016 keskeneräistä raapaleprojektia pohdiskellessani, etteivät kaikki täällä julkaisemani raapaleet olleet vielä löytäneet lopullista muotoaan tai kotia, jota kutsua omakseen. Eivät varmaan vieläkään kaikki. Osa on kuitenkin pakannut tavaransa, lähtenyt Stooritiskiltä ja venynyt melkoisesti pituutta.

Jahtimestarin apupojat kypsyi novelliksi ja julkaistiin sellaisena samalla nimellä Kosmoskynässä 2/2017. Oikeastaan samaan maailmaan sijoittuu myös Kuiskaus pimeässä -lehdessä 1/2017 julkaistu Metsän väri, jonka tosin kirjoitin alun alkaenkin novelliksi. Pulkkaretki 1923:sta taas kasvoi määrittelemättömään, spekulatiiviseen ympäristödystopiaan siirretty Talvirieha, joka julkaistiin Lumoojassa 3/2018. Vain heijastus vedessä taas päätyi tyystin toisten henkilöhahmojen näkökulmasta kerrottuna ja ajallisesti eteenpäin siirrettynä novelliksi Varjorikkoon 1/2019 Herra Craigfordin perheenä.

Toistaiseksi kolme raapaletta on myös asettunut alkuperäisessä asussaan lehden sivuille Kosmoskynän avaruusteemaisessa numerossa 2/2018.

Palaan siis aiempaan ja totean, että raapaleet antavat erinomaisen mahdollisuuden kiteyttää tarinassa olennainen. Samalla ne jättävät runsaasti kasvunvaraa juuri lyhyen mittansa takia. Rinnastaisin raapaleiden käytön tällä niin sanottuun lumipallotekniikkaan, jossa kertomuksen ympärille kootaan yhä uusia, laajentavia kerroksia.