R26. Kenttätyöraportti

Laskeuduimme kalmistomaailmassa rakennetulle alueelle, lähelle kuivunutta joenuomaa. Laskimme aluksen maastossa erottuvan vallin toisella puolella olevalle asvalttikentälle, joka kasvoi kituliasta heinää.

Vallin toiselta puolelta löysimme selkeästi aidatun alueen. Sisällä oli merkillisiä rakenteita. Maahan oli istutettu erilaisia telineitä ja korkeita metallikaaria, joissa oli yhä hiukan vihreän ja punaisen maalin jäämiä.

Aivan alueen keskeltä löysimme kookkaan rituaali-idolin. Se esitti halkaisijaltaan viisimetristä kilpikonnaa, jonka uskomme liittyvän paikallisen kulttuurin uskomusperinteeseen. Hahmon kilvessä oli yhä vihreän pohjamaalin ja keltaisten pilkkujen haalistuneita jäänteitä. Epäilemättä jumalankuvalla oli suuri merkitys paikallisille.

Idolin kylkeen maan tuntumassa oli painettu seuraavat merkit, joiden tarkoitus jäänee kielitieteilijöiden ratkaistavaksi: ”Södervikin Betonivalu, Runesundin leikkipaikka -76.”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s