Raapaleet: mitä, miksi, milloin?

Sivistyssanakirjan mukaan raapale on ”sadan sanan pituinen novelli (engl. drabble)”. Wikipedia avaa raapaletta hieman pidemmin ja kertoo, että tarinalla tulee olla ”selkeä kokonaisuus, jossa on alku ja loppu” ja sallii kirjoittajalle 15 sanaa otsikkoon ja väliotsikoihin. Raapaleet lanseerattiin 1980 -luvun englantilaisissa scifi -piireissä ja Suomeen ne rantautuivat vuosikymmenen lopulla Aikakone -lehden myötä.

Työn puolesta akateeminen kirjoittaminen jättää mielikuvituksen lennolle vähänlaisesti tilaa ja erilaisten novelliprojektien ulostulossa ottaa aina oman aikansa. Raapaleet tarjoavat mahdollisuuden päivittäiselle kirjoittamiselle, jossa lopputulos näkyy heti. Tavoitteenani olisi saada kasaan yksi raapale, joka päivä, vuoden ajan. Siis 365 lyhyttä tarinaa, katkeamattomana virtana. Tarinoiden genre on fantasiaa, scifiä, uuskummaa ja kauhua. Samaa tavaraa, mitä novelliraapustuksissanikin kirjoitan.

Syylliset

Mistä minä sitten sain tällaisen ajatuksen? Syypäitä löytyy kahtaalta (tai kolme, laskentatavasta riippuen).

Ideasta kirjoittaa raapaleita, syytän pitkälti turkulaista kirjailijaa, Shimo Suntilaa ja hänen erinomaista kotisivuaan Routakoto. Raapalevirtuoosi Shimo on jo kertaalleen toteuttanut sen, mihin olen ryhtymässä. Ajattelin, että tässä on riittävästi kannustetta lähteä yrittämään. Shimon valittuja on julkaistu kokoelmassa Sata kummaa kertomusta (Kuoriaiskirjat, 2013).

Toisaalla syy asettuu kahdelle kirjailijalle, New Age -hahmolle ja elämäntapaohjaajalle. Tavallisesti kierrän tällaiset tyypit mahdollisimman kaukaa, enkä katso taakseni. Törmäsin taannoin Julia Cameronin teokseen Tie luovuuteen. Henkinen polku syvempään luovuuteen (Like, 2012) ja Natalie Goldbergin Avoin mieli. Kuinka elää kirjoittajan elämää (Kansanvalistusseura, 2011). Luettuani kirjat, ne täyttivät aika lailla odotukseni ja kyynisimmät ennakkoluuloni. Kummallakin naisella on kuitenkin myös pointti. On ainoastaan yksi tapa kirjoittaa ja se on kirjoittaminen. Minulle raapaleet täyttävät Cameronin ja Goldbergin aamusivujen paikan. Eiväthän ne täysin sama asia ole, mutta tekstiä syntyy.

Kuten maailman muutkin Doctor Philit, Cameron ja Goldberg tarjoavat sitä itsestään selvää ja arkijärkistä ratkaisua. Kahden kirjan sijasta se olisi mahtunut virkkeeseen: ”Jos haluat kirjoittaa, kirjoita.” Tähän luultavimmin jää elämäntapavalmennus Stooritiskin osalta.

Todistaja

Nyt, kun olen kirjoitellut raapaleita puolisen kuukautta, on hyvä katsoa miltä tähän mennessä näyttää. Ensin on todettava, että WordPress laskee tarinaan käytetyt sanat täysin päin prinkkalaa. Siitä en kuitenkaan kanna huolta. Jokainen voi halutessaan ihan itse laskea kussakin tarinassa käyttämäni sanamäärän. Toiseksi, olen huomannut, että ideasta valmiiseen tekstiin, kuluu (ainakin tällä hetkellä) puolisen tuntia.

Armollisesta määrämittaisuudestaan huolimatta raapale on samasta syystä myös vaativa laji. Löysää tilaa tarinassa ei pahemmin jää. Kolmanneksi olen todennut raapaleiden kirjoittamisen olevan aika hauskaa puuhaa. Vaikka luen ja kirjoitan työkseni ja iltaisin tapaan uppoutua novelliprojekteihini, raapaleet ovat luonteeltaan sen verran erilaisia, ettei kirjoittaminen ainakaan vielä ole päässyt maistumaan puulta.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s