R8. Hapettuuko pronssi raudan lailla?

Katselen pitäjää alapuolellani. Toisinaan joku heistä, ohikiitävistä ihmiselämistä, nostaa katseensa suuntaani; ihastellen, kauhistellen, mutta ennen kaikkea käsittämättä. He parveilevat ja kuhisevat muuttuvassa maisemassa kuin muurahaiset. Metsä ja pellot vetäytyvät, uudet talot versovat ja kasvavat. Eivät he huomaa, kuinka hitaasti muutan asentoani.

Kallistan päätäni. Supistan siipiäni. Sulattelen kiireettä edellistä ateriaani, odotellessani seuraavaa.

Kesäyössä putoan kirkontornista siivet levitettyinä. Nappaan torinkulmalle uupuneen laitapuolenkulkijan kynsiini. Kiskon hädissään karjahtelevan miehen taivaalle ja hetken pureskeltuani sullon loput kirkontornin väliseinään.

Jos rakennus jonakin päivänä puretaan, luvassa lienee melkoinen yllätys. Siellä sijaitsee vuosisataisten herkkupalojeni kalmisto. Ehkä joku heistä silloin huomaa, ettei väri kynsissäni ja nokassani sittenkään ole ruostetta?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s